LV

Leena Virtanen

Leena Virtanen on suomalainen taiteen lisensiaatti, käsikirjoittaja ja dramaturgi. Hän on käsikirjoittanut muun muassa Pekka Karjalaisen ohjaaman elokuvan Vähän kunnioitusta ja syksyllä 2016 ensi-iltansa saaneen elokuvan Tulen morsian yhdessä sen ohjaajan Saara Cantellin kanssa. Jälkimmäinen elokuva kertoo noitavainoista Ahvenanmaalla 1600-luvulla. Virtanen on kirjoittanut aiheesta myös tietokirjan Noitanaisen älä anna elää – tosikertomus noitavainosta Suomessa 1666–1671.
WIKIPEDIA

Guion