Beuys

Beuys, tuo hattupäinen mies. Vielä ripaus huopaa ja Rasvanurkka, Fettecke, ja kokonaisuus on valmis. Vaikka Beuysin kuolemasta on jo kolmekymmentä vuotta, hän vaikuttaa yhä visionääriltä. Mies oli aikaansa edellä. Hän yritti tehdä aikalaisilleen selväksi, miksi "raha ei saisi olla hyödyke". Hän tiesi, että valuuttakauppa tekisi demokratian tyhjäksi. Eikä siinä vielä kaikki. Beuys nyrkkeilee, neuvottelee, luennoi ja selittää kuvia kuolleelle jänikselle. Hän kysyy leveästi virnistäen: "Haluatko vallankumouksen, johon ei kuulu naurua?" Hänen taidekäsityksensä on niin laaja, että se sysää hänet suin päin keskelle yhteiskunnallisesti relevanttia diskurssia vielä nykyäänkin. Lukemattomista aiemmin käyttämättömistä videomateriaaleista ja äänitteistä rakentuu miehen henkeen sopiva montaasi, joka muuntautuu ohjaaja Andreas Veielin ja tiimin käsittelyssä ainutlaatuiseksi kronikaksi. "Beuys" ei ole henkilökuva sanan perinteisessä mielessä. Se on intiimi katsaus ihmiseen, hänen taiteeseensa ja ajatusmaailmaansa.