Freestyle

Elokuva · Komedia · Draama

On tavallinen aamu 45-vuotiaalle Louiselle. Hän menee väsyneenä autolleen ja lähtee ajamaan töihin. Mutta kun hän saapuu määränpäähänsä keltaisella Volvollaan, tapahtuu jotain outoa. Hän ei pääse ulos autosta. Ja jokainen yritys päättyy samaan lopputulokseen: valtavaa hikoilua, ahdistuneisuutta, sydämentykytystä ja hengenahdistusta. Eli kyseessä on klassinen paniikkikohtaus. Ajeltuaan hetken päämäärättömästi ympäriinsä Louise pysähtyy huoltoasemalle. Epätoivoisena ja uupuneena hän nukahtaa. Yhtäkkiä hän herää murtautumisen ääniin. Murtovaras on 20-vuotias Paul. Hän tarvitsee kulkuvälineen päästäkseen rannikolle ja jäljittääkseen veljensä tappaneen miehen. Ja tästä alkaa sekava matka Ranskan halki.

2023 · 1h 29m
Pääosissa Marina Foïs, Benjamin Voisin, Jean-Charles Clichet
Ohjaaja Didier Barcelo

Trailerit

  • Freestyle
    Freestyle
    Komedia

Aiheeseen liittyvää

  • La Marginale
  • Kauniit sielut
  • Mikrobi ja Bensa
  • Papa
  • The Wannabes
  • Solange and the Living
  • Näkemiin, herra Haffmann
  • Le Herisson
  • Tricky Old Dogs

Esiintyjät ja tekijät

  • Marina Foïs
    Louise
  • Benjamin Voisin
    Paul
  • Jean-Charles Clichet
    David
  • É‌A
    Émilie Arthapignet
    l'autostoppeuse
  • Albert Delpy
    le vieux
  • Jean-Pierre Martins
    Gallo
  • A‌M
    Ariane Mourier
    Jeanne
  • Clémence Bretécher
    la femme du Cap-Ferret
  • D‌B
    Didier Barcelo
    Ohjaaja
  • Michaël Gentile
    Tuottaja
  • J‌O
    Jean Ozannat
    Tuottaja

Tietoja

Freestyle

Komedia

On tavallinen aamu 45-vuotiaalle Louiselle. Hän menee väsyneenä autolleen ja lähtee ajamaan töihin. Mutta kun hän saapuu määränpäähänsä keltaisella Volvollaan, tapahtuu jotain outoa. Hän ei pääse ulos autosta. Ja jokainen yritys päättyy samaan lopputulokseen: valtavaa hikoilua, ahdistuneisuutta, sydämentykytystä ja hengenahdistusta. Eli kyseessä on klassinen paniikkikohtaus. Ajeltuaan hetken päämäärättömästi ympäriinsä Louise pysähtyy huoltoasemalle. Epätoivoisena ja uupuneena hän nukahtaa. Yhtäkkiä hän herää murtautumisen ääniin. Murtovaras on 20-vuotias Paul. Hän tarvitsee kulkuvälineen päästäkseen rannikolle ja jäljittääkseen veljensä tappaneen miehen. Ja tästä alkaa sekava matka Ranskan halki.

Lisätietoja

Studio
The Film
Julkaistu
2023
Kesto
1 t 29 min
Luokitus
K-16
Alkuperäalue
Ranska
© 2023 Njutafilms

Kielet

Alkuperäinen ääni
Ranska (Ranska), Ranska
Ääni

Ranska (Ranska) (AAC, ⁨Dolby 5.1⁩)

Tekstitys

Suomi , Norja , Ruotsi , Tanska

  • English (UK)
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Brunei Darussalam
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)

Copyright © 2026 Apple Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.

  • Internet-palveluiden käyttöehdot
  • Apple TV ja tietosuoja
  • Evästevaroitus
  • Tuki
Valitse maa tai alue

Afrikka, Lähi‑itä ja Intia

  • Armenia
  • Azerbaijan
  • Bahrain
  • Botswana
  • Brunei Darussalam
  • Cape Verde
  • Egypt
  • Eswatini
  • Gambia
  • Ghana
  • Guinea-Bissau
  • India
  • Israel
  • Jordan
  • Lebanon
  • Mauritius
  • Mozambique
  • Namibia
  • Niger (English)
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi Arabia
  • South Africa
  • Sri Lanka
  • Tajikistan
  • Turkmenistan
  • Uganda
  • United Arab Emirates
  • Zimbabwe

Aasian ja Tyynenmeren alue

  • Australia
  • Cambodia
  • Fiji
  • 香港
  • Indonesia (English)
  • 日本
  • Lao People's Democratic Republic
  • 澳門
  • Malaysia (English)
  • Micronesia, Federated States of
  • Mongolia
  • New Zealand
  • Philippines
  • Singapore
  • 대한민국
  • 台灣
  • Thailand
  • Turkmenistan
  • Vietnam

Eurooppa

  • Armenia
  • Österreich
  • Belarus
  • Belgium
  • Bulgaria
  • Cyprus
  • Czechia
  • Denmark
  • Estonia
  • Finland
  • France (Français)
  • Deutschland
  • Greece
  • Hungary
  • Ireland
  • Italia
  • Latvia
  • Lithuania
  • Luxembourg (English)
  • Malta
  • Moldova, Republic Of
  • Nederland
  • Norway
  • Poland
  • Portugal (Português)
  • Россия
  • Slovakia
  • Slovenia
  • España
  • Sverige
  • Schweiz
  • Türkiye (English)
  • Ukraine
  • United Kingdom

Latinalainen Amerikka ja Karibia

  • Anguilla
  • Antigua and Barbuda
  • Argentina (Español)
  • Bahamas
  • Belize
  • Bermuda
  • Bolivia (Español)
  • Brasil
  • Virgin Islands, British
  • Cayman Islands
  • Chile (Español)
  • Colombia (Español)
  • Costa Rica (Español)
  • Dominica
  • República Dominicana
  • Ecuador (Español)
  • El Salvador (Español)
  • Grenada
  • Guatemala (Español)
  • Honduras (Español)
  • México
  • Nicaragua (Español)
  • Panamá
  • Paraguay (Español)
  • Perú
  • St. Kitts and Nevis
  • Trinidad and Tobago
  • Venezuela (Español)

Yhdysvallat ja Kanada

  • Canada (English)
  • Canada (Français)
  • United States
  • Estados Unidos (Español México)