Voittamaton Ykkönen
Ohjaaja Samuel Fellerin omaelämänkertaan osittain perustuva THE BIG RED ONE on yksi kaikkien aikojen voimakkaimmista toista maailmansotaa käsittelevistä elokuvista. Tarina kertoo tarkka-ampujista, jotka yrittävät selvitä hengissä Yhdysvaltain 1. jalkaväkidivisioonassa. Ensimmäisen maailmansodan veteraani kersantti Possum (Oscar-palkittu Lee Marvin) haluaa viedä tehtävänsä loppuun ja tuoda alokasjoukkonsa hengissä kotiin. Tehtävä on yksinkertainen: tappaa vihollinen ennen kuin vihollinen tappaa heidät. Verenvuodatuksen edetessä Pohjois-Afrikasta Sisiliaan ja Normandian maihinnoususta Saksaan hänen joukoistaan tulee veteraaneja, ja sodan kauhuihin tutustuneet Gruff, Zab, Vinci ja Johnson oppivat olemaan kiintymättä alokkaisiin, sillä nämä todennäköisesti kuolevat.
