How I Met Your Mother · K7, J10
Episode 10
Barney ja Robin muistelevat kuinka he melkein suutelivat hurrikaanin aikana ja uskaltavat nyt heittäytyä suudelmaan taksissa. Suudelma johtaa seksiin ja Robin panikoi, kun hän ymmärtää pettäneensä Keviniä. Barney ei suoranaisesti kadu tekoaan, mutta tuntee olonsa kurjaksi petettyään Noraa. Kaksikko päättää lopulta mitä tehdä asialle, mutta kummallakin on vaikeuksia pysyä suunnitelmassa. Lopulta moni asia jää auki. Marshall, Ted ja Lily koettavat elää parhaimmat päivänsä uudestaan menemällä opiskelijoille järjestettyyn konserttiin. Ted hankkii jostain marihuanaa, mutta raskaana oleva Lily ei voi polttaa sitä. Ted ja Marshall kuitenkin sytyttävät sätkän. Miehet päätyvät karmealle, psykedeeliselle matkalla koettaessaan hakea Lilylle nachoja.