FX:n minisarja on Pohjois-Irlannin levottomuuksien aikaan sijoittuva vaikuttava tarina murhista ja muistoista. Yhdeksänosainen sarja perustuu Patrick Radden Keefen kirjaan. Neljä vuosikymmentä kattava kertomus alkaa kymmenen lapsen yksinhuoltajaäidin, Jean McConvillen, järkyttävällä katoamisella. Tultuaan siepatuksi kotoaan vuonna 1972 häntä ei enää koskaan nähty elossa. Sarja kertoo Irlannin tasavaltalaisarmeijan (IRA:n) jäsenten tarinoita ja tutkiskelee äärimmäisyyksiä, joihin jotkut ovat valmiita menemään uskomuksiensa nimissä, syvästi jakautuneen yhteiskunnan kehityskulun päätymistä yhtäkkiä aseellisiin selkkauksiin, radikaalin väkivallan langettamaa varjoa siitä kärsineille sekä vaikenemiskoodin vaatimia tunteellisia ja psykologisia seuraamuksia. Ajoittaiset vilkkuvat valot tai kuviot voivat vaikuttaa valoherkkiin katsojiin.